Heraldisen tunnuksen suunnittelijan kymmenen käskyä

Jukka Suvisaari 1990

1

Käytetään vain heraldisia värejä, jotka ovat kulta ja hopea eli metallit sekä punainen, sininen, musta ja vihreä. Vaakunapiirroksissa kullan sijasta voi käyttää keltaista ja hopean sijasta valkoista - lipuissa ja viireissä niitä käytetään lähes aina. Heraldiset värit ovat kirkkaat ja puhtaat, sävyltään tummuusasteikon keskivaiheilla.

Pyritään käyttämään vain kahta väriä, joista toisen on oltava metalli. Kolmas väri edellyttää hyvin perusteltua syytä, mutta neljäs on jo huonoa heraldiikkaa.

Värisäännön mukaan väriä ei saa laittaa värin päälle eikä viereen eikä metallia metallin päälle eikä viereen, ellei yhteinen raja ole aivan lyhyt.

Kirjaimet, numerot tai tekstit eivät kuulu heraldiseen tunnukseen.

Kuvioiden on oltava mahdollisimman suuria ja niiden on täytettävä niille varattu alue mahdollisimman tarkkaan.

Kuvioiden on periaatteessa oltava kaksiulotteisia - ainakin niin, että ne on voitava esittää tunnistettavasti pelkkinä väripintoinakin, ilman varjostusta tai ääriviivoja.

Kuvioissa luonnonmukaisuus ei ole tärkeää, mutta luonteenomaisuus on.

Heraldisen tunnuksen on oltava helposti mieleenjäävä, siihen ei saa ahtaa liikaa symboleja, vain ehdottomasti olennaisin - ihanne on yksi ainoa kuvio.

Heraldiikassa ei saa inttää: yhtä asiaa ei saa symboloida kahdella tai useammalla kuviolla. Jos taas yksi kuvio riittää symboloimaan kahta tai useampaa asiaa, niin se vain vahvistaa kuvion symboliikkaa ja siten koko tunnusta.

Kuvioiden on oltava sellaisia - niinkuin koko tunnuksenkin - että ne voidaan selityksensä (vaakuna- tai lippuselitys) mukaan mallia näkemättä uudelleen piirtää. Tämä vie myös siihen, että kuvion on oltava lajinsa yleispätevä edustaja - se ei saa olla esimerkiksi jokin tietty linna, vaan ainoastaan heraldisesti tyylitelty linna, jonka voi sitten vaakunan tai lipun aiheen perusteluissa sanoa viittaavan vaikkapa Käkisalmen linnaan. Voimme sanoa, että kuvion täytyy olla sellainen, jolla ei ole erisnimeä.

Endast de heraldiska tinkturerna används. Dessa är guld och silver (metaller) samt rött, blått, grönt och svart. När man tecknar ett vapen kan man använda gult istället för guld och vitt istället för silver. Gult och vitt används numera nästan alltid för flaggor och vimplar. Tinkturerna bör vara klara och rena samt från mitten av färgens valörskala.

Man bör sträva efter att använda endast två tinkturer, varav den ena är metall. En tredje tiktur förutsätter god motivering och en fjärde är redan dålig heraldik.

Enligt färgregeln får inte färg läggas på färg eller metall på metall, ej heller färg bredvid färg eller metall bredvid metall om ej den gemensamma gränsen är alldeles kort.

Bokstäver, siffror och text skall ej användas som vapenblder.

Figurerna bör vara så stora som möjligt och väl fylla ut det för dem avsedda utrymmet.

Figurerna bör i princip vara tvådimensionella - åtminstone så att de kan identifieras enbart som färgytor utan skuggning eller konturlinjer.

Figurerna bör inte vara verklighetstrogna, men de bör vara karateristiska.

En vapenbild skall vara lätt att känna igen, den får inte bestå av för många hopträngda figurer utan endast det väsentligaste - idealet är en enda figur.

Man skall ej upprepa, ingenting bör symboliseras med två eller flere figurer. Om en enda figur räcker till för att symbolisera två eller flere saker, så förstärker det symboliken och därmed hela vapenbilden.

Fgurerna bör vara sådana att de - liksom hela emblemet - utan förebild kan ritas på nytt enligt blasoneringen. Detta leder till att figuren bör vara en allmängiltig representant för sin art, den får t. ex. inte vara något bestämt slott utan endast ett heraldiskt stiliserat slott som nog kan sägas aspela t. ex. Kexholms slott. Man kan säga att en heraldisk figur inte har ett egennamn.