Kilpi on vaakunan tärkein osa siinä mielessä, että se on ainoa täydellisen vaakunan osista, jota voi yksin - ilman muita komponentteja - käyttää vaakunana. Useat vaakunat, mm kaikki kunnallisvaakunamme, koostuvatkin pelkästä kilvestä.

Kilven muoto on makuasia, koska sitä ei vaakunaselityksessä määritellä ja se voi vaihdella joka kerran, kun vaakunasta uusia kuvia tai muita sovellutuksia tehdään. Uusissa syntyvissä porvarisvaakunoissa paras on vanhin, goottilainen kilpi eli niinsanottu silitysrautakilpi (joka nimitys kuvaa sen muodon aika yksiselitteisesti).

Näissä porvarisvaakunoissa (toistan taas, että käytän tätä nimeä kun parempaakaan ei ole käytössä ja "ei-aatelinen vaakuna" on liian pitkä ja kömpelö), niin, porvarisvaakunoissa kilven päällä käytetään ns pistokypärää, jonka tuntee siitä, että sen silmikkona on vaakasuora kapea rako, hiukan hyvin matalaa v-kirjainta muistuttava.

Aatelisvaakunoissa käytetään ns kalterikypärää jona silmikkona nimensä mukaisesti on pystysuoria "kaltereita".

Kypärän tyypissä näkyy ainoa ero aatelis- ja porvarisvaakunan välillä. Täydellistä vaakunaa voi aina käyttää ilman sen muita osia, siis voi käyttää pelkkää kilpeä ja moni vaakuna koostuukin pelkästä kilpi-osasta. Pelkkää kilpeä käytettäessä ei vaakunasta tietenkään voi nähdä, onko kyseessä aatelis- vaiko porvarisvaakuna.

Porvarisvaakunan kypärä piirretään vaakunakuvissa joko kohtikatsovaksi tai sitten se "katsoo" heraldisesti oikealle. Tämä heraldinen oikea = "tavallinen" vasen ja vastaavasti heraldinen vasen = "tavallinen" oikea koska heraldiikassa asioita katsotaan kilven kantajan eli omstajan näkökulmasta - siis, ikäänkuin oltaisi itse kilven takana.

Se, piirretäänkö vaakunakuva käyttäen kohtikatsovaa vai heraldisesti oikealle katsovaa kypärää, riippuu kypäränkoristeesta, josta jälempänä.

Porvarisvaakunan kypärän oletetaan olevan terästä, mutta koska teräksellä ei heraldiikassa ole omaa väriä, käytetään vaakunapiirroksissa hopeaa, joka terästä väriltään lähinnä muistuttaa.

Kypärä piirretään kilven päälle niin, että sen kaulus-osa hiukan - mutta vain aivan hiukan - peittää kilven yläreunaa.

Kypäränpeitteen historiallisina esikuvina jotkut tutkijat pitävät niitä suojakankaita, joita ristiretkeläisritarit käyttivät kypäränsä suojana Pyhän Maan polttavaa aurinkoa vastaan.

Oli näin tai ei, täydellisissä vaakunapiirroksissa kypärästä lähtee kankainen kypäränpeite sivuille ja alas ja tämä on usein hyvinkin koristeellisesti piirretty, mutta myös pelkistetympiä näkyy.

Piirtämisen tyyli on makuasia, sillä vaakunaselityksessä sanotaan peitteestä vain sen värit, siis ulkopuolen väri, joka yleensä on "ykkösväri" kilveltä ja sisä- eli vuoripuolen väri joka on "ykkösmetalli" niinikään kilveltä.

Puolivanhoissa - yleensä aatelisvaakunoiden - selityksissä heraldiikan Syvimmältä Rappioajalta (1800-1950) saattaa kypäränpeitettä nähdä sanottavan "lehvästöksi" (löfverk).

Tämä johtuu siitä, että ao. sanojalla oli huono yleissivistys ja vielä huonompi historian tuntemus ja vielä sitäkin huonompi heraldiikan tuntemus ja hän sanoo peitettä lehvästöksi siksi, että joinain aikoina piirustustyyli teki kypäränpeitteestä hyvinkin sellaisen näköisen. Mutta kangasta se on - tai sitä se kuvaa eivätkä tämmöiset lehvästö/löfverk -termit kuulu oikeaan nykyheraldikkaan ollenkaan.

Lakipunos on kypärän ylälaitoja kiertävä - kypärän "päälaen" peittäen - kulkeva paksun köyden tai kierretyn liinan näköinen osa, jonka tarkoitus alunperin on ollut peittää näkyvistä niitä niittejä yms, joilla kypäränkoriste oli kypärään kiinnitetty.

Kaikissa täydellisissä vaakunoissa ei lakipunosta käytetä ja milloin sitä ei käytetä, riippuu kypäränkoristeesta. Joskus kypäränkoristeena voivat esmerkiksi olla häränsarvet, jotka piirretään kypärän lakea peittävän kypäränpeitteen "läpi" tuleviksi tai yleensä sen pinnasta nouseviksi. Tällöin ei lakipunosta ole.

Myöskään ei lakipunosta ole, jos kypäränkoristeena on esim eläin, jonka nahka - tai ihmishahmon vaate, tms - laskeutuu kypäränpeitteeksi.

Lakipunoksesta vaakunaselitys sanoo vain värit, mutta se piirretään yleensä niin, että edestäkatsoen 4-7 kierrettä tulee näkyviin. Heraldisesti oikeanpuoleisin kierre on "ykkösmetallia" kilveltä, sitten seuraava on kilven "ykkösväriä" jne.

Kypäränkoriste toistaa usein kilven pääkuvion, mutta ei aina. Jos on tilanne, että jotain "on pakko" saada kuvaan mukaan ja kilvelle ei enää mahdu, voi kypäränkoriste antaa siihen mahdollisuuden.

Kypäränkoriste on toinen vaakunan elementeistä kilven ohella, jossa voi itsenäistä

symboliikkaa esittää, mutta väreissä on noudatettava kilveltä lähtevää kombinaatiota

paitsi jos kilvellä on vain kaksi väriä, voi kypäränkoristeessa olla kolmatta. Pääasia on, ettei kokonaisvärimäärä nouse yli kolmen (vrt Kymmenen Käskyä).

Joissain tapauksissa on kypäränkoristetta käytetty eri sukuhaarojen kuvaamiseen. Vanhin poika käyttää isänsä vaakunaa, mutta nuoremmilla voi olla oma kypäränkoristeensa ja kilpi on kaikille yhteinen.

Meidän perhevaakunassamme on tehty juuri näin. Kaikilla meillä on sama kilpi, mutta vanhimmalla pojallani Jannella on kypäränkoristeessaan lääkärien suojelijan Pyhän Luukkaan häränsarvet ja siivet ja toisella pojallani Sampolla, joka oli aikoinaan teini-ikäisenä Suomen nuorin radioamatööri ja "viestityksessä" mukana edelleen sähköalan diploomi-insinöörinä ja tietokoneohjelmien ja -järjestelmien suunnittelijana, on kypäränkoristeenaan kaksi S-signaalilippua. Heraldiikassa ei kirjaimia käytetä, mutta ei ole heraldikko-Isin (suunnittelijan) syy, jos nuo kaksi ristikkäin olevaa S-signaalilippua ovat samalla omistajan nimien alkukirjaimet! Ja varsinaisia kirjaimiahan noissa lipuissa ei ole, kirjaimiin vain viitataan.

Kolmas poikani on myös Otaniemessä Teknillisessä Korkeakoulussa tietokonealan diplomi-insinööriksi lukemassa mutta hänen kypäränkoristeensa viittaa nimeen. Hänen nimensä on Osmo ja kypäränkoristeessa on osmankäämejä. (Osman = Osmon).

Joihinkin vaakunoihin liitetään niitä rekisteröitäessä ja rekisterikuvia tehtäessä tunnus- eli vaalilause. Se piirretään yleensä kilven alapuolelle suomalaisessa heraldiikassa. Se voi periaatteessa olla mitä kieltä hyvänsä vaikka nykyään suomalaiset suosivat suomenkielisiä. Latinaa ja kreikkaakin on käytetty erityisesti ennenvanhaan, näin myös ranskaa.

Tunnuslause rekisteröidään vain sisällöltään, vaakunaselityksessä ei mainita, minkälaiselle tai -väriselle nauhalle (vaiko ilman nauhaa) se on piirretty kilven alapuolelle, siinä ei myöskään määritellä kirjainten tyyppiä tai väriä.

Muita vaakunassa mahdollisesti olevia ulkoisia koristeita tai arvon- ja kunniamerkkejä tms voidaan piirtää vaakunakuviin, mutta niitä ei voi rekisteröidä vaan rekisteröitäessä vaakunaan voivat kuulua ainoastaan edellä kohdissa 1-6 esitetyt osat.